Pikku Joshua

Helmikuun alussa meidän elämämme muuttui jälleen ja perheemme täydentyi kuin toivotimme pikku Joshuamme tähän maailmaan. Syntymän ihme oli yhtä suurenmoinen kokemus toisella kertaa kuin ensimmäiselläkin.

Ensimmäisinä parina kuukautena arkea harjoiteltiin uuden tulokkaan kanssa. Olin Levin kanssa oppinut hyvään päivärutiiniin; tiesin koska hänen uniaikansa oli, koska oli paras hetki lähteä kotoa, koska hänen oli nälkä yms. mutta Joshuan syntymän jälkeen pakka laitettiin taas sekaisin ja kaikki piti aloittaa taas alusta. Yhtäkkiä yksinkertaisista asioista tuli vaikeampia ja etukäteen suunnittelu oli oleellista. Jouduin esim. miettimään miten imetän vauvaa kun ollaan leikkikentällä ja Levi lähtee juoksemaan vauhdilla toiseen suuntaan (hän rakastaa karata luotani!)! Vastaus tähän on, että vain aidatuissa leikkikentissä voi nykyisin käydä! Onneksi niitä löytyy 10 kilsan säteellä ainakin neljä!

Sain ensimmäisinä10 viikkona  ylimääräisen käsiparin auttaakseen lasten hoidossa joten shokki ei ollut niin kova kuin jos olisin ollut yksin ensihetkistä lähtien. Äitini oli täällä ensimmäiset 5 viikkoa ja sitten Jerry otti sen jälkeen 5 viikkoa isyyslomaa. Nyt rutiinit alkaa taas pikkuhiljaa löytymään ja emme ole niin sidoksissa kotona.

Isoin haaste lasten kanssa ei olekaan osoittautunut Joshua ja hänen vauvarutiinit tiheineen syöttöineen ja yöheräämisillä, vaan Levi. Häneen kun on iski kamala mustasukkaisuusmörkö pikkuveljeensä kohtaan . Ehkä  hänen ikänsäkin vaikuttaa hänen käytökseen. Täällä kahden vuoden ikää kutsutaankin `terrible twos` ksi… Levi selvästi rakastaa pikkuveljeensä ja suurimmaksi osaksi aikaa hänellä on hyvät mielessä. Hän haluaa rutistaa Joshuaa ja pussailla poskille, pitää sylissään yms. Mutta sitten rutistukset muuttuvat kovemmiksi, silittelyt muuttuvat lyönneiksi, raapimiseksi, puremiseksi…imettämistilanteet ovat pahimmat hetket.

Aikalisänurkka on otettu käyttöön muutaman kaverin neuvosta ja se onkin ollut tiheästi käytössä Levin kanssa. Se tuntuu auttavan hieman tilanteeseen. Ja tietenkin olen yrittänyt viettää mahdollisimman paljon laatuaikaa kahden kesken Levin kanssa, ettei hän koe itseänsä syrjäytetyksi.

Nyt Joshua on jo yli 3 kuukautta, saanut ensimmäiset rokotuksensa, sairastanut ensimmäisen räkätautinsa, hallitsee jo yllättävän hyvin niskalihaksiansa, ja juttelee omalla kielellään sen minkä kerkiää. Levin puhe edistyy jatkuvasti ja hän osaakin ilmaista nyt paremmin mitä hän haluaa. Hänen mielikuvituksensa ja touhunsa välillä  naurattavat ja välillä hirvittävät minua ja Jerryä. 

Tälläisiä kuulumisia meidän lapsiperheen arjesta tällä kertaa.

Äitilapsiryhmän kaksi muuta äitiä saivat toisen lapsensa kuukauden sisällä Joshuan syntymästä. He ovatkin olleet hyvä tuki. Keskenämme olemme päässeet puhumaan lapsiperheen iloista ja vaikeasta ajoista. Tässä kuvia meidän pääsiäistapahtumasta.

Tässä on meidän puutarhan satoa kesältä; jättikokoisia mangoja ja passionhedelmää. Nam!