Pikku Joshua

Helmikuun alussa meidän elämämme muuttui jälleen ja perheemme täydentyi kuin toivotimme pikku Joshuamme tähän maailmaan. Syntymän ihme oli yhtä suurenmoinen kokemus toisella kertaa kuin ensimmäiselläkin.

Ensimmäisinä parina kuukautena arkea harjoiteltiin uuden tulokkaan kanssa. Olin Levin kanssa oppinut hyvään päivärutiiniin; tiesin koska hänen uniaikansa oli, koska oli paras hetki lähteä kotoa, koska hänen oli nälkä yms. mutta Joshuan syntymän jälkeen pakka laitettiin taas sekaisin ja kaikki piti aloittaa taas alusta. Yhtäkkiä yksinkertaisista asioista tuli vaikeampia ja etukäteen suunnittelu oli oleellista. Jouduin esim. miettimään miten imetän vauvaa kun ollaan leikkikentällä ja Levi lähtee juoksemaan vauhdilla toiseen suuntaan (hän rakastaa karata luotani!)! Vastaus tähän on, että vain aidatuissa leikkikentissä voi nykyisin käydä! Onneksi niitä löytyy 10 kilsan säteellä ainakin neljä!

Sain ensimmäisinä10 viikkona  ylimääräisen käsiparin auttaakseen lasten hoidossa joten shokki ei ollut niin kova kuin jos olisin ollut yksin ensihetkistä lähtien. Äitini oli täällä ensimmäiset 5 viikkoa ja sitten Jerry otti sen jälkeen 5 viikkoa isyyslomaa. Nyt rutiinit alkaa taas pikkuhiljaa löytymään ja emme ole niin sidoksissa kotona.

Isoin haaste lasten kanssa ei olekaan osoittautunut Joshua ja hänen vauvarutiinit tiheineen syöttöineen ja yöheräämisillä, vaan Levi. Häneen kun on iski kamala mustasukkaisuusmörkö pikkuveljeensä kohtaan . Ehkä  hänen ikänsäkin vaikuttaa hänen käytökseen. Täällä kahden vuoden ikää kutsutaankin `terrible twos` ksi… Levi selvästi rakastaa pikkuveljeensä ja suurimmaksi osaksi aikaa hänellä on hyvät mielessä. Hän haluaa rutistaa Joshuaa ja pussailla poskille, pitää sylissään yms. Mutta sitten rutistukset muuttuvat kovemmiksi, silittelyt muuttuvat lyönneiksi, raapimiseksi, puremiseksi…imettämistilanteet ovat pahimmat hetket.

Aikalisänurkka on otettu käyttöön muutaman kaverin neuvosta ja se onkin ollut tiheästi käytössä Levin kanssa. Se tuntuu auttavan hieman tilanteeseen. Ja tietenkin olen yrittänyt viettää mahdollisimman paljon laatuaikaa kahden kesken Levin kanssa, ettei hän koe itseänsä syrjäytetyksi.

Nyt Joshua on jo yli 3 kuukautta, saanut ensimmäiset rokotuksensa, sairastanut ensimmäisen räkätautinsa, hallitsee jo yllättävän hyvin niskalihaksiansa, ja juttelee omalla kielellään sen minkä kerkiää. Levin puhe edistyy jatkuvasti ja hän osaakin ilmaista nyt paremmin mitä hän haluaa. Hänen mielikuvituksensa ja touhunsa välillä  naurattavat ja välillä hirvittävät minua ja Jerryä. 

Tälläisiä kuulumisia meidän lapsiperheen arjesta tällä kertaa.

Äitilapsiryhmän kaksi muuta äitiä saivat toisen lapsensa kuukauden sisällä Joshuan syntymästä. He ovatkin olleet hyvä tuki. Keskenämme olemme päässeet puhumaan lapsiperheen iloista ja vaikeasta ajoista. Tässä kuvia meidän pääsiäistapahtumasta.

Tässä on meidän puutarhan satoa kesältä; jättikokoisia mangoja ja passionhedelmää. Nam!

Uusi vuosi on jälleen alkanut... Viime vuosi tuntui menevän niin nopeasti isojen tapahtuneiden vuoksi; myimme asunnomme, ostimme nykyisen talomme, teimme isot remontit talossa, palasin takaisin osa- aikatöihin, tulin raskaaksi, ensin vanhempieni olivat meillä kuukauden verran ja sitten ystävämme Olkkis ja Samppa saapuivat... Tuleekohan tästä alkavasta vuodesta hieman rauhallisempi? aika näyttää...

Meidän talo on vihdoin kodin oloinen ja kotiin on jälleen kiva tulla. Nyt ei heti ensimmäisenä iske stressin tunnetta kun oven avaa ja näkee remontin aiheuttaman sekasorron. Remonttiaika oli rankka, mutta onneksi nyt ei ole enää kuin muutama pikkuasia tekemättä. Levi tuntui onneksi mukautuvan tilanteeseen kuin tilanteeseen koko sekasortojakson ajan ja suorastaan nautti remonttejen tuomista etuista kuten ympärillä lojuavista työkaluista...

Ikävä kyllä meille molemmille jäi huono maku suuhun remonttien suhteen. Päädyimme valitsemaan rakentajaksemme puolitutun seurakunnastamme. Kuvittelimme saavamme parempaa palvelusta hänet valittaessa, mutta toisin kävi. Kaikki rakennusvaiheet kesti paljon kauemmin kuin mitä meille ensin luvattiin ja rakentajan käyttämät työmiehet ei aina tehnyt laadukasta työtä, joten virheitä jouduttiin sitten korjaamaan myöhemmin. Keittiön kanssa oli eniten ongelmia. Keittiötä ei näkynyt moneen viikkoon lupauksista huolimatta ja sitten kuin eri osat saapui, olivat osat joko vääriä tai vahingoituneita...Vieläkään keittiö ei ole 100% valmis, mutta onneksi kuitenkin käyttökuntoinen. Niinä pitkinä viikkoina kun meillä ei ollut keittiötä jouduin lainaamaan kavereiden keittiöitä ja valmistelemaan pakastimeen aina viikoksi kerralla ruokaa. Ilman kavereita en olisi remonttistresseistä selvinnyt. He olivat siunaus meidän elämässä!

Rempat olivat rankkaa aikaa sekä Jerrylle että minulle. En kyllä teidä pystyisinkö käymään tuota prosessia läpi vähään aikaan! Opimme paljon tästä kokemuksesta, joten jos joku päivä vielä olemme saman tilanteen edessä, tiedämme tasan tarkkaan mitä vaadimme rakennusfirmoilta.


Vasta näitä kuvia katsoessa huomaan miten paljon olemme saaneet aikaseksi! Vaikeuksista huolimatta olemme kuitenkin todella tyytyväisiä lopputulokseen.









 Vanhempani saapuivat marraskuussa keskeneräiseen taloomme. Tarkoituksena oli saada remontit siihen mennessä tehtyä, mutta toisin kävi...Onneksi he olivat energiaa täynnä ja auttoivat minkä pystyivät talon kuntoon laittamisessa. Levi nautti paljon isovanhempiensa täällä olosta. Poika sai nauttia 24/7 mumminsa ja pappansa huomiosta. Levi kävi vielä kurkkaamassa  ja kyselemässä mun vanhempien perään vierashuoneessa muutaman päivän ajan heidän lähdön jälkeen, ennen kuin tajusi heidän lähteneen:(

Kerkesimme talon kunnostamisen ohella nauttimaan Australian tarjonnasta vanhempieni kanssa ja järjestimmekin heille pari reissua. Vuokrasimme yhtenä viikonloppuna Jervisbayn kansallispuistosta talon ja kävimme nauttimassa valkoisista hiekkarannoista ja kenguruista. Kävimme myös Tasmaniassa, jossa viiden päivän verran kiersimme kuuluisempia turistikohteita. Suosittelen saarta kaikille tänne päin aikoville. Luonto on huikean kaunista sielä, vaikka sää on enemmän Suomen kaltaista kuin muualla Australiassa. Sää oli molempien reissujen ajan sateista, mutta päätimme ettei se estä meidän menoja.



       Aina kun sade lakkasi hetkeksi, otimme tilantessta kaiken irti ja kävimme tutkimassa                            Jervis bayn rantoja

 Maisemia Cradle Mountainsin varrelta


                                                               
Viimeiset kaksi yötä Tasmaniassa vietimme Richmond nimisessä paikassa. En ole ikinä kokenut itseäni niin tervetulleeksi majoitukseen kuin "Tara´s Richmond Farm Staylla". Niinkuin nimi viittaa, olimme maatilamajoituksessa. Levi pääsi molempina aamuina syöttämään maatilan eläimiä ja hänestä näki miten paljon hän siitä nautti! Majoituksen muut huipukohdat olivat aamiainen: saimme korillisen vastaleivottua leipää, itsevalmistettuja hilloja, itsekasvatettuja marjoja... Mahtavin majoitus missä olemme ikinä olleet!


Pian vanhempieni lähdön jälkeen ystävämme Olkkis ja Samppa saapuivat Suomesta. Samppa sai vain kolme viikkoa töistä vapaaksi, mutta Olkkiksella oli mahdollisuus olla viisi viikkoa Australiassa, joten hän pääsi kunnolla kokemaan aussilaista elämäntyyliä ja pääsi näkemään hieman enemmän kuin vain turistikohteita. Ystävämme viettivät meidän kanssa joulun, mikä taisi olla hieman erilainen kuin mihin he olivat tottuneet ainakin sään suhteen! Uudenvuoden kunniaksi järjestimme laivareissun Sydneyn satamassa saadaksemme parhaat näköalapaikat ilotulituksia katsomaan. Esitys oli parempi kuin mitä osasimme odottaa!

 Muita kohokohtia Olkkiksen ja Sampan reissun aikana oli telttaretki Coolendellissa. Aussilainen telttailu on hyvin erilaista kuin mihin suomalaiset ovat ehkä tottuneet. Isoveljeni nimittääkin asian     " Glamping:iksi" eikä camping:iksi (glamorous camping) Autolla tuodaan kaikki telttailutarvikkeet telttailupaikalle asti ja kotoa tuodaan mukaan kaikki; paistinpannut, tiskiaineet, ruokatarvikkeet, jopa sängystä lakanat...Telttailuretki oli onnistunut. Luonnossa oleskelu oli rentouttavaa, luonto mahtavaa  ja näimme mm. Wombatteja ja Guanoita, mitä ei Sydneyn lähistöllä näy.

Seuraavan vauvan tulo lähenee kovaa vauhtia! Aloitin äityisloman 3 viikko sitten. Kuten Levinkin kanssa oli, päivät tuntuvat hieman pidemmiltä. Aamuisin herään ja mietin, että tänään voisi olla se päivä kun vauva syntyy, muttei mitään tapahdukaan! Olo alkaa olemaan hieman väsynyt ja raskas, ja alan olemaan henkisesti valmis tulevaan synnytykseen. Levi ymmärtää jollain tasolla pikkuveljen syntymää. Hän nostelee paitaani ylös, taputtelee ja antaa pusuja vatsalleni ja hokee "vauva":) Toisinaan hän tekee saman myös Jerryn vatsalle... Pian hänen elämänsä tulee mullistumaan kun hän ei enään olekkaan maailmamme napa! Onneksi äitini tulee taas tällä viikolla neljäksi viikoksi auttamaan vauvan ja Levin hoidossa! Seuraavassa blogissa on sitten vauvasta kuvia:)